Osa 6. Vapaapäivän iloksi.

Päätin eilen kahdeksan työvuoroa kestäneen työputken. Ilokseni totesin että en ollut niin väsynyt kuin kuvittelin olevani. Tälläkertaa työni oli ollut enemmän voimaannuttavaa, kuin väsyttävää ja energiaa vievää. Mukavaa vaihteeksi näinkin päin. Tänään vuoden ensimmäisenä vapaapäivänäni päätin alkaa itseni hoitamisen ja menin Malmin terveysasemalle lääkärin vastaanotolle. Olin jo usean päivän ajan tuntenut pistävää kipuilua vasemmassa rinnassa ja käsivarressa.

Astuessani terveysaseman ovesta sisään, huomasin odotusaulan olevan täynnä ihmisiä. Vastaanottovirkailijoita ei kuitenkaan ollut lasivitriinin takana toimistossa kuin yksin vanhempi nainen. Vuoronumeron ottaessani ja silmäillessäni vapaita penkkejä odotusaulassa, totesin asiakkaiden olevan hyvin erilaisia. Samassa aulassa istui tummapiirteisiä hunnutettuja naisia puhuen keskenään murtaen suomea, ruotsinkieltä puhuvia naisia, nuori raskaana oleva nainen, pari ikäistäni suomalaismiestä, jokunen keski-ikäinen nainen sekä vanhempia miehiä ja naisia. Pohdin mielessäni, että terveyskeskuksen odotusaulasta voi hyvin analysoida asuinpaikkansa. Se on paikka, jossa asuinalueen kulttuurit ja ikäryhmät kohtaavat, huolimatta sosiaalisesta statuksesta tai edes ihonväristä.

Katsellessani ympärilleni totesin olevani kipujeni kanssa onnekas. Vieressäni istui ihmisiä kasvoillaan tuskastunut ja kärsivä ilme. Joku heistä valitti ääneen olotilaansa, kai odottaen vieressä istuvan ihmisen reagoivan siihen tai edes jonkun reagoivan siihen. Suomalainen vaikeneva kulttuuri oli kuitenkin saanut odotusaulan ihmiset vahvaan otteeseensa. Ei reagointia. Vasta erään naisen tokaistessa hieman turhautuneeseen äänensävyyn, että ”kuinkahan kauan tässä joutuu odottamaan”, komppaajia löytyi heti. Joku mies alkoi asiantuntijamaisesti kertoa miten palvelu terveysasemilla on huonontunut vuosi vuodelta.

Minua odottaminen ei haitannut, olihan minulla vapaapäivä ja kaipasin vastauksia kivuilleni. Epätietoisuudessa eläminen ylittää epämukavuus alueella olemisen kynnyksen. Liekö johtunut aikaisemmasta sairauskertomustaustastani, mutta olin onnekas. Vartin odottamisen jälkeen minut kutsuttiin sisään. Palvelu oli erinomaista. Minut kutsuttiin heti potilassängylle istumaan tai halutessani makaamaan ja odottamaan lääkärin tuloa. Hoitaja tuli pian haastattelemaan ja otti muutamat verikokeet, verenpaineen ja sydänfilmin. Sitten vaan odoteltiin.

Vajaan vartin odotuksen jälkeen nuori naislääkäri tulikin ja istuutui sairaalasängylle viereeni ja kyseli mikä on vointini. Hän haastatteli ja kirjasi kertomani ylös. Äkkiä hoitajatar keskeytti lääkärin haastattelun ja tuli seuraamme. Huolestunut ilme kasvoillaan hoitajatar piti kädessään vastapäisessä pedissä maanneelta ulkomaalaistaustaiseltaan mieheltä ottamaansa sydänfilmiä. Lääkäri pahoitteli että hänen on siirryttävä hetkeksi pois toisen potilaan luokse.

Jäin kuuntelemaan potilassänkyyni mitä verhon takana tapahtui. Ulkomaalaistaustainen potilas oli saanut aivoverenvuodon ja myös sydämessä tuntui olevan ongelmia. Ammattitaitoinen lääkäri ja hoitajatar saivat varattua miehelle nopeasti sairaskuljetuksen ja hoitopaikan Meilahden sairaalasta. Parinkymmenen minuutin päästä mies oli jo matkalla meilahteen, sukulaispoika mukana ambulanssissa.

Viisi minuuttia myöhemmin lääkäri palasi takaisin luokseni ja alkoi tutkimaan minua stetoskoopillaan ja painellen lihaksiani yläkropasta. Iloksi ja helpotuksekseni lääkäri totesi, että rintakipuni johtui lihasperäisistä vaivoista. Tämän kertainen vierailuni terveysasemalla oli hyvä. Lähdin ajelemaan autolla kotia kohden hymy kasvoillani.