Osa 13. Koko kansan kiekkoilijat ja sosiaalinen media.

Viimeiset pari viikkoa olemme saaneet kuulla tuutin täydeltä kaikissa median muodoissa Sotchin Olympialaisista Venäjällä. Nämä 50 miljardia maksaneet kisat ovat puhuttaneet ihmisiä ympäri maapalloa. Useimmilla tuntuu olevan asiantunteva mielipide kisojen merkityksestä eräänlaisena Venäjän voimannäytöksenä suuruudestaan järjestäessään Sotchin Olympialaiset. Venäjät ovat edelleen suurvalta. Eurooppa mahtuisi kokonaisuudessaan viisikertaa pinta-alaltaan sen sisälle.

Itse en ole pahemmin urheilua seurannut elämäni varrella. Jonkin verran talvikisoja, lähinnä mäkihypyn ja hiihtoa ja jonkin verran jääkiekkoa, mm. suomi-ruotsi otteluita. Toisinaan sitten muita tärkeitä jääkiekon finaalipelejä. Ei minulla mitään vastaan ole penkkiurheilua ja kisojen seuraamista vastaan. Arvostan kuitenkin muut asiat tärkeämmiksi elämässäni ja katselen kisoja, jos mitään muuta tekemistä ei yksinkertaisesti ole.
En ole myöskään kisastudio ihminen, vaan katselen pelit sitten ihan yksin tai perheen kesken. Olen kyllä kokenut, että kisastudiot ovat ihan hauska tapa viettää ilta kavereiden kesken, mutta ilmankin pärjää. Useimmiten katselut jäävät kuitenkin kokonaan välistä. Tänään tein kuitenkin poikkeuksen katsomalla Olympialaisista Leijonien pronssipelin Jenkkejä vastaan.

Tätä tosin edelsi vahvasti sosiaalisessa mediassa, yhdessä nykyaikamme ilmiössä -facebookissa, ihmisten postitukset tämän päivän pelistä omilla sivuillaan. Kansallistunteen rakentaminen alkaa jo hyvissä ajoissa ennen peliä erilaisten leijonia kannustavien kuvien ja netti-lehti artikkelien julkaisemisen muodossa. Tämähän on sinällään ihan hauskaa ja niitä lukiessa saa hyvän kuvan myös menneistä peleistä tai vaikka tämän hetken parhaista pelaajista ja maalivahdeista. Muutaman artikkelin lukemisen jälkeen voi kokea tunteen, että me kaikki olemme osa tätä suurta suomalaista leijona-perhettä, jossa omia kannustetaan pistämään parastaan illan jääkiekkopelissä.

On uskomatonta huomata, kuinka meidän Jörö-Jukka kansamme kaikessa totisuudessaan ja tunteellisessa viileydessään muuttuu jääkiekon seuraamisen myötä hyvin tunteellisiksi myötäelijöiksi Leijonien, jääkiekkojoukkueemme menestyksen tai tappion myötä. Jopa Leijonia haastatteleva Ylen toimittaja Kunnas alkaa itkemään suorassa tv- lähetyksessä! Puhumattakaan pelaajista, joille tämä olympia peli ja mitali oli uransa viimeinen. Lukuunottamatta koko kansan Teemu Selännettä. Hän on epäilemättä kaikkien aikojen parhain jääkiekko pelaaja suomessa ja koko maailmalla. Tämä jääkiekon suur-ikoni säilytti suomalaisen viileytensä tv- haastattelussa paremmin kuin kukaan Kunnaksen haastattelemista pelaajista, tai puhumattakaan toimittajasta itsestään. Teemun Cooliuden esimerkistä huolimatta on kerta kaikkiaan upeaa, että Suomessa on nykypäivänä avoimempi ilmapiiri tunteiden näyttämiselle, jopa mediassa. Mieskin saa itkeä! Julkisesti! Tällaisesta ilmiöstä tuskin olisi voitu puhuakkaan parikymmentä vuotta sitten. Miehen kuva muuttuu, ja saa muuttuakkin. Sosiaalinen media ja kaiken kansan kiekkoilijat toimikoon edelläkävijöinä tälle tervetulleelle muutokselle. Ja vielä kerran: Eläköön Leijonat!