Osa 14. Sika influenssasta ja rokotuksista.

Lueskelin jokunen viikko takaperin netin kautta lehti artikkelia, jossa kirjoitettiin sika-influessan palanneen, mutta ihmiset eivät olleet kiinnostuneita enään ottamaan rokotteita sitä vastaan niiden aiheuttaman narkolepsia tapausten vuoksi. Tämä uutisointi herätti minussa muistoja edellisen sika-influenssan aikaan sattuneista tapahtumista, jotka vielä tänäkin päivänä vaivaa mieltäni. Samalla uutisointi herätti helpotuksen tunteen siitä, että ihmisten valveutuneisuus oli rokotetta kohtaan edelliskertaa suurempi ja ihmiset eivät olleet halukkaita ottamaan niitä.

Ehkä noin viikkoa myöhemmin samoissa lehdissä uutisoitiin etusivuilla: ensimmäiset sikainfluenssa tapaukset vaatineen jo neljä kuolonuhria -ihmiset jonottavat rokotteita terveyskeskuksista. Artikkelissa kerrottiin hyväkuntoisten ihmisten kuolleen sikainfluenssaan. Artikkelin sävy oli hyvin synkkä ja kirjoitettu pelkoja herättävään sävyyn. Artikkelissa tähdennettiin että rokotteita olisi rajallinen määrä -kaikille ei riittäisi. Ja uutisoinnin lopputulos oli lähipäivien aikana ymmärrettävä ja odotettu. Pelkojen herättäminen oli mediassa onnistuttu niin hyvin, että rokotteet meni taas kaupaksi erittäin hyvin. Uudenlaiset rokotteet, joiden ei pitänyt aiheuttaa narkolepsiaa loppuivat heti alkuun ja lisäksi vanhat rokotteet huolimatta narkolepsia pelotteesta tekivät myös kauppansa.

Tähän kohtaan on aika tuoda esille edellisestä sikainfluenssa epidemiasta saakka mieltäni vaivanneet muistot sika influenssarokotteesta, jonka raskaana ollut entisen firmani naistyöntekijäni päätti ottaa. Kohtalokkain seurauksin.

"Reetta" oli 28- vuotias iloinen, elämänmyönteinen nainen, joka työskenteli minulle silloisessa hoitoalan firmassani. Monien nuorien naisten tavoin, hän oli tullut siihen elämäntilanteeseen ja ikään, että hän oli perustamassa perhettä miehensä kanssa ja odottivat ensimmäistä lastaan. Reetta oli huolissaan raskaudestaan, koska hänellä oli pari vuotta aiemmin aloitettu verenohennuslääkitys sydänläppä ongelmien vuoksi. Kyseinen verenohennus lääkitys ei lääkäreiden mukaan olisi hyväksi sikiölle raskauden aikana.

Niinpä hän päätti jättää verenohennuslääkityksen ohjatusti pois ja valmistautui siten odotusaikaansa. Kaikki näyttikin menevän hyvin ja hän oli iloinen raskaudestaan. Elettiin hänen raskaudessaan viikkoa 26. Työpaikallamme olimme myöskin innoissamme hänen raskaudestaan ja yhdessä työntekijöiden kanssa keräsimme hänelle rahaa, joilla tilasimme käsintehdyn puisen kehdon hänelle äitiyslahjaksi. Kaikki meni hyvin, kunnes sika influenssa epidemiasta uutisoitiin mediassa. Silloin suosituksena oli, että kaikille raskaana oleville naisille tulisi rokote antaa. Kävimme työpaikallamme keskustelua kyseisen rokotteen ottamisesta ja luonnollisesti kerroin oman mielipiteeni asiaan, joka oli kielteinen rokotusta kohtaan.

Nuori työntekijäni päätti kuitenkin ottaa rokotteen suojellakseen sikiötä sisällään sika influenssalta. Saatuaan terveyskeskuksessa rokotteen hän aloitti työvuoronsa normaaliin tapaan. Kolmisen tuntia rokotteen ottamisesta hänen työkaveri huomasi Reetan vasemman puolen kasvon valahtaneen alas ja olevan liikkumaton. Myös hän itse huomasi ettei kyennyt kunnolla pitämään mitään vasemman puoleisessa kädessään. Puhelin ei pysynyt kädessään. Työkaveri oivalsi sairaanhoitajan koulutuksellaan, että nyt ei kaikki ole kunnossa. Vasemmanpuoleinen kasvohalvaus viittaisi aivoverenvuotoon ja hän soitti ambulanssin paikalle.

Puolisen tuntia myöhemmin ambulanssi saapui paikalle ja vei Reetan terveyskeskukseen ja sieltä suoraan Kuopion yliopistolliseen sairaalaan. Kaksi viikkoa myöhemmin, pari päivää Reetan 29-vuotis syntymäpäivän jälkeen hän sai sairaalassa vielä isomman aivoverenvuodon ja hänet jouduttiin laittamaan koomaan. Aivoverenvuoto oli valtava ja hänet julistettiin aivokuolleeksi. Saman tien alkoi sikiön pelastaminen hänen kohdustaan. Aivokuolleena hän synnytti 28- viikkoisen terveen keskospojan ja menehtyi heti synnytyksen jälkeen. Vain reilu kaksi viikkoa rokotteen saamisen jälkeen ja vain pari päivää syntymäpäivänsä jälkeen.

Nyt tapahtumasta on kulunut jo neljä vuotta, mutta siitä huolimatta ajattelen edelleen päivittäin nuorta menehtynyttä työntekijääni ja mietin yhä uudelleen ja uudelleen: olisiko hän pelastunut, jos ei olisi ottanut sika influenssa rokotetta? Vajaa vuosi työntekijäni kuoleman jälkeen olin henkisesti aivan lopussa ja hoitoalan firmani ajautui konkurssiiin. Samoihin aikoihin koin myös 35- vuotiaana elämäni ensimmäisen sydänkohtauksen, joka oli onnekseni lievä. Selvisin siitä hyvin, mutta kaikesta tästä on jäänyt muistoksi paniikkihäiriö, jonka kanssa eläminen on toisinaan hyvin haastavaa.

Lopuksi totean sika influenssa rokotteeseen lyhyesti: Älä ota sitä, sillä se ei sinua pelasta. Viruskanta muuntuu vuosien kuluessa ja jossain vaiheessa vanha rokote ei tarjoa enää suojaa. Ennen vanhaan rokot ja influenssat on sairastettu kotona ja saatu sitä kautta luonnollinen immuniteetti niitä vastaan. Sika influenssasta uutisoidessa unohdetaan että tavallinen kausi influessa tappaa ihmisiä vuodessa enemmän, kuin sika influessa. Ota vanhat keinot käyttöön, älä pelkää tautia vaan sairasta se, jos se kohdallesi osuu. Nykyaikana ei ole luottamista rokotteisiin, jotka saattavat loppujen lopuksi olla peräisin samasta lähteestä, kuin liikkeelle laskettu sika influessavirus.

Osa 13. Koko kansan kiekkoilijat ja sosiaalinen media.

Viimeiset pari viikkoa olemme saaneet kuulla tuutin täydeltä kaikissa median muodoissa Sotchin Olympialaisista Venäjällä. Nämä 50 miljardia maksaneet kisat ovat puhuttaneet ihmisiä ympäri maapalloa. Useimmilla tuntuu olevan asiantunteva mielipide kisojen merkityksestä eräänlaisena Venäjän voimannäytöksenä suuruudestaan järjestäessään Sotchin Olympialaiset. Venäjät ovat edelleen suurvalta. Eurooppa mahtuisi kokonaisuudessaan viisikertaa pinta-alaltaan sen sisälle.

Itse en ole pahemmin urheilua seurannut elämäni varrella. Jonkin verran talvikisoja, lähinnä mäkihypyn ja hiihtoa ja jonkin verran jääkiekkoa, mm. suomi-ruotsi otteluita. Toisinaan sitten muita tärkeitä jääkiekon finaalipelejä. Ei minulla mitään vastaan ole penkkiurheilua ja kisojen seuraamista vastaan. Arvostan kuitenkin muut asiat tärkeämmiksi elämässäni ja katselen kisoja, jos mitään muuta tekemistä ei yksinkertaisesti ole.
En ole myöskään kisastudio ihminen, vaan katselen pelit sitten ihan yksin tai perheen kesken. Olen kyllä kokenut, että kisastudiot ovat ihan hauska tapa viettää ilta kavereiden kesken, mutta ilmankin pärjää. Useimmiten katselut jäävät kuitenkin kokonaan välistä. Tänään tein kuitenkin poikkeuksen katsomalla Olympialaisista Leijonien pronssipelin Jenkkejä vastaan.

Tätä tosin edelsi vahvasti sosiaalisessa mediassa, yhdessä nykyaikamme ilmiössä -facebookissa, ihmisten postitukset tämän päivän pelistä omilla sivuillaan. Kansallistunteen rakentaminen alkaa jo hyvissä ajoissa ennen peliä erilaisten leijonia kannustavien kuvien ja netti-lehti artikkelien julkaisemisen muodossa. Tämähän on sinällään ihan hauskaa ja niitä lukiessa saa hyvän kuvan myös menneistä peleistä tai vaikka tämän hetken parhaista pelaajista ja maalivahdeista. Muutaman artikkelin lukemisen jälkeen voi kokea tunteen, että me kaikki olemme osa tätä suurta suomalaista leijona-perhettä, jossa omia kannustetaan pistämään parastaan illan jääkiekkopelissä.

On uskomatonta huomata, kuinka meidän Jörö-Jukka kansamme kaikessa totisuudessaan ja tunteellisessa viileydessään muuttuu jääkiekon seuraamisen myötä hyvin tunteellisiksi myötäelijöiksi Leijonien, jääkiekkojoukkueemme menestyksen tai tappion myötä. Jopa Leijonia haastatteleva Ylen toimittaja Kunnas alkaa itkemään suorassa tv- lähetyksessä! Puhumattakaan pelaajista, joille tämä olympia peli ja mitali oli uransa viimeinen. Lukuunottamatta koko kansan Teemu Selännettä. Hän on epäilemättä kaikkien aikojen parhain jääkiekko pelaaja suomessa ja koko maailmalla. Tämä jääkiekon suur-ikoni säilytti suomalaisen viileytensä tv- haastattelussa paremmin kuin kukaan Kunnaksen haastattelemista pelaajista, tai puhumattakaan toimittajasta itsestään. Teemun Cooliuden esimerkistä huolimatta on kerta kaikkiaan upeaa, että Suomessa on nykypäivänä avoimempi ilmapiiri tunteiden näyttämiselle, jopa mediassa. Mieskin saa itkeä! Julkisesti! Tällaisesta ilmiöstä tuskin olisi voitu puhuakkaan parikymmentä vuotta sitten. Miehen kuva muuttuu, ja saa muuttuakkin. Sosiaalinen media ja kaiken kansan kiekkoilijat toimikoon edelläkävijöinä tälle tervetulleelle muutokselle. Ja vielä kerran: Eläköön Leijonat!